Unelmaisia käyttövinkkejä leivontaan ja koristeluun!
Täältä löydät hauskoja ja hyödyllisiä tarvikkeita leivontaan ja koristeluun:
Silikonimuoteilla voi tehdä koristeita suklaasta, marsipaanista, kondiittorin sokerista tai sokerimassasta. Valmis sokerimassa on kätevä juuri koristeissa, koska massa on heti käyttövalmis. Sokerimassalla tehdyt koristeet saattavat olla hankalia saada irti muoteista, mutta siihenkin on pieni, kätevä niksi.

1. Tarvikkeet. Erilaisia silikonimuotteja koristeiden tekoon.
2. Sokerimassa täytyy ensin pehmittää käsissä ja siitä pyöritetään sileä pallo. Näin koristeista saadaan sileitä ja halkeilemattomia. Massaa otetaan esiin vain tarvittava määrä ja loput pidetään muovipussia. Muutoin massa kuivuu liikaa.

3. Massa painetaan muottiin.
4. Lastalla tai palettiveitsellä vedetään ylimääräinen massa tasaisesti pois.

5. Reunat ja pinta siistitään. Tässä on hyvä käyttää tomusokeria apuna.
6. Muotti laitetaan pakkaseen 10-15 minuutiksi riippuen koristeen paksuudesta ja annetaan jäähtyä.

7. Raota jäätynyt koriste irti muotista.
8. Jäätynyt massa irtoaa helposti ja myös ohuet koristeet saadaan ehjänä, massan venymättä pois.

9. Anna koristeen kuivua leivinpaperin päällä. Ensin se sulaa ja sitten alkaa kuivuminen.
10. Suihkaus helmiäisspraytä antaa säihkettä. Koristeen voi myös tomuttaa tomuväreillä tai käyttää valmiiksi värjättyä massaa.

11. Valmis koriste.
Slikonimuotit täällä
Suihkutettavat sprayt täällä
Sokerimassat ja marsipaanit täällä
Terveisin Eija
Unelmaisista löydät käyttöohjeita -ja vinkkejä Ullanunelman tarvikkeille. Sivuja päivittävät alan osaajat, kysy & kommentoi, me vastaamme parhaamme mukaan!
Suklaa-transfereilla voit tehdä kauniita kakun reunoja, koristeita ja niitä voi käyttää myös pikkuleipien koristeluun:

Kakun korkeus voidaan mitata viivoittimella. Reunus voi olla täysimittainen, tai vaikka vain puoleen väliin saakka jolloin mousse jää kivasti esille. Reunus voidaan leikata myös kakkua korkeammaksi, jolloin tyhjän tilan voi täyttää vaikka tuoreilla marjoilla.
Transferin pituuden voi mitata esim. puhtaalla narulla kiertämällä se kakun ympärille jolloin saadaan pituus. Ei haittaa, vaikka transferi on hieman pidempi, lopun voi leikata vaikka saksilla pois, kun reunuksen laittaa kakkuun.
Transferi leikataan varovasti, ettei lämpimät sormet tuhri sitä. Jos joudut jatkamaan transferia, jatka se teipillä nurjalta puolelta.
Levitä temperoitu suklaa tai kuorrutesuklaa paletilla kevyesti transferin kuviopinnalle.

Nosta kakku kylmään ja kun suklaa on kovettunut, irrota kalvo jolloin suklaakuvio jää kakun pintaan.
Voit tehdä myös kauniita koristeita kakun päälle, kun taitat suklaalla levitetyn kapeaksi leikatun transferin lenkille, sen jälkeen nipistä päät yhteen ja anna jähmettyä.
Valmis kakku:

Pikkuleipien koristeleminen transfereilla
Sulata suklaata ja levitä se transferin päälle, anna suklaan jähmettyä.
Ota piparkakkumuotilla transferilla koristellusta suklaasta paloja. Pidä metallista piparimuottia hetki lämpimän paistinpannun päällä ja leikkaa suklaasta pala, näin pala leikkautuu siististi.
Kiinnitä palat pikkuleipiin sulatetulla suklaalla.
Vinkki! Suklaakuvioita voit käyttää myös mm. muffinien kuorrutteen esim. kerman päällä.

Valmiit pikkuleivät!

Leipomisen iloa kaikille!
Suklaa-transferit löydät täältä
Kuorrutesuklaan löydät täältä
Terveisin Eija